Yrityksen historia

 

Sauli Hettula osti yrityksen muoniolaiselta Raimo Ollilalta 1.9.1990.
Liike sijaitsi Kittilän keskustassa osoitteessa Valtatie 36 (nykyisin Cafe Jylhä).
Yrityksen vastuunalaisena yhtiömiehenä toimi Helena Hettula. Toimitusjohtajana sekä äänettömänä yhtiömiehenä Sauli Hettula.
Yrityksessä oli Saulin ja Helenan lisäksi 2-3 työntekijää.

Vuonna 1996 liike osti omat toimitilat osoitteesta Valtatie 39 (entinen Kansallisosake pankki). Myymälä laajensi vuonna 2008. Silloin otettiin käyttöön viereisen kaupan (kukkakauppa) tilat.

Autotarvikkeessa tehtiin sukupolvenvaihdos 1.5.2018.

Helena Hettula siirsi omistuksen yrityksestä tyttärelleen Hanna Alatalolle (työskennellyt yrityksessä vuodesta 2007). Myös Sauli Hettula luopui omasta osuudestaan yrityksessä. Yrityksen toimitusjohtajana sekä äänettömänä yhtiömiehenä toimii Arto Alatalo (työskennellyt yrityksessä vuodesta 2001). Hänellä on myös täysi prokuristi yrityksen hallintaan.

Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä 3-4 työntekijää.